perjantai 9. maaliskuuta 2018

Wallis Karaoke Bar 8.3.2018 Helsinki

Helsinki, tuo karaokelaulannan luvattu pääkaupunki, kutsui jälleen työmatkalle. Muutaman illan vastaan taisteltuani päätin rohkaista mieleni ja lähteä kokeilemaan jotain minulle entuudestaan tuntematonta laulupaikkaa. Netistä löysin juttuja kesällä 2017 Kanavarannalle avatusta Wallis Karaoke Barista. Huhujen mukaan Kimi Räikkösellä on jotain kytköksiä kyseiseen paikkaan. Tiedä sitten huhuista, mutta paikka vaikutti mielenkiintoiselta.



Wallis Karaoke Bar paljastui todella tyylikkääksi paikaksi. Baaria valaisivat värikkäät discovalot, ja sen seinät oli peitetty valoilla luoduilla tähdillä. Peilipallokin löytyi katosta tunnelmaa tuomasta. Punatiilinen rakennus antoi oman arvokkaan vaikutelmansa, ja keskellä baaria oleva valtava kaariholvi näytti todella hienolta. Baarin etuosa on avointa korkeaa tilaa, jossa sijaitsee myös pieni laululava. Takaosa on jaettu kahteen tasoon, jonka yläkerrassa piti yksityistilaisuutta jokin isompi työporukka. Takaosan alakerrassa on isoilla sohvilla varustettu olohuonemainen luola. Istumapaikkoja arvioisin olevan noin 50. Laululava on sijoitettu siten, ettei takaosasta oikein tahdo nähdä lavalle. Laulaminen tapahtuu pääosin ulko-ovelle päin.

Kyselin tarjoilijalta keskiviikkoillan hiljaisuutta, ja hän korjasi hymyssä suin päivän olevan torstai. Tämän jälkeen ihmettelin hetken keskiviikon puuttumista. Baarin torstai-ilta oli joka tapauksessa hyvin hiljainen asiakkaiden suhteen. Työporukan lisäksi paikalla oli saapuessani kuusi, ja lähtiessäni noin klo 22:45 kolme asiakasta. Tarjoilijan mukaan päivittäinen asiakasmäärä elää voimakkaasti viikoittain. Toisaalta vähäinen asiakasmäärä antoi laulutilaa, ja jossakin vaiheessa vuorottelimme kahden muun laulajan kanssa lauluvuoroista. Illan aikana nähtiin ainoastaan yksittäisiä laulajia. Lavalla olleet kaksi mikkistandia antoivat kuitenkin ymmärtää, että duotkin onnistuisivat tarvittaessa. Shuren laadukkaan langattomat mikrofonit takasivat hyvän äänenlaadun. Laulettavat kappaleet valitaan Wallis Karaoke Barissa useista ympäri baaria olevista kosketusnäytöistä. Mobiilisti kappaleita ei voi valita. Ravintolan biisilistat ovat hyvin kattavat ja niihin voi tutustua tarkemmin osoitteessa  www.walliskaraokebar.fi/karaoke

Musiikki kuului pöytiin pääosin tasapainoisena ja voimakkuudeltaan sopivana. Isot kaiuttimet oli ripustettu katonrajaan huoneen kaikkiin nurkkiin. Erillistä karaoken pyörittäjää ei ollut, vaan pyörittäjä hoiti ajoittain myös tarjoilijan tehtäviä. Homma kuitenkin toimi pienellä asiakasmäärällä, ja laulusäätöjen muutokset tapahtuivat pääosin kohtuullisissa aikarajoissa. Laululavan kahdesta lattiamonitorista kuului musiikki todella hyvin, mutta oman äänen kuuleminen huusi poissaolollaan. Yleisellä tasolla oman äänen kuuleminen on laulamisessa tärkeää. Laulaminen muuttuu kovin hankalaksi, jollei itsellä ole mitään hajua, miltä korkeudelta oma ääni karkaa mikrofoniin. Tilanne ei kuitenkaan ollut koko iltaa kehno, sillä ajoittain kappaleiden säädöt napsahtelivat kohdilleen myös monitorien osalta.

Wallis Karaoke Bar antoi illan aikana hyvin positiivisen ja suositeltavan kuvan. Osaltani tulen varmasti lauleskelemaan siellä toistekin. Paikalle saapuessani oli jonkinlainen happy hour menossa, ja kaikki pullo-oluet sai puoleen hintaan. Hanaolut maksoi 7 € ollen jaetulla kalleimmalla sijalla tähän asti kierretyistä karaokepaikoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti